Opintoapurahojen hakuaika on käynnissä 30.9.2024 asti

20.8.2024

Opintoapurahojen haku on syksyn 2024 osalta on päättynyt. Hakuaikana jätettyä hakemusta voi täydentää liitteillä 25.10. asti.

Tietoa vuoden 2024 hausta ja hakukriteereistä

HUOM! Hakulomake on tallennettava sähköiseen järjestelmään ja postitettava kirjepostissa viimeistään 30.9. postileimalla. Jos kaikki liitteet eivät ole tässä vaiheessa hakijalla (esim. tilattu vtj-ote ei ole saapunut postissa), ajoissa jätettyä hakemusta voi täydentää liitteillä hakuajan päätyttyä. 

Rajaseutu ry:n opintoapuraha on tarkoitettu taloudellista tukea tarvitseville 16–20-vuotiaille nuorille, jotka ovat kotoisin Rajaseutu ry:n toiminta-alueen kunnista ja ovat Suomen kansalaisia. Opintoapurahan hakijan kotikunnan on kuuluttava Rajaseutu ry:n toiminta-alueeseen.

Avustuksen myöntämiseen vaikuttaa hakijan perheen taloudellinen tilanne. Opintomenestyksellä on myös merkitystä. Hakija allekirjoittaa hakemuksen itse.

Rajaseutu ry:n opintoapuraha on 350 euroa. Apurahapäätökset tehdään joulukuun alussa,  jolloin apurahat myös maksetaan.

Rajaseutu ry tekee yhteistyötä Säätiö Gustaf B.Thordénin Karjalan rahaston kanssa, joka myöntää opintoapurahoja Pohjois-Karjalaan.

Vuoden 2024 hakuaika on 20.8.–30.9.

Opintoapurahan hakuedellytykset vuonna 2024

  • Opiskelija opiskelee toisen asteen oppilaitoksessa: lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa tai kansanopistossa 3-vuotista tutkintoa peruskoulun jälkeen eikä ole opiskellut ennen tätä muualla
  • Opiskelija on 16–20-vuotias (s. 2004–2008, syntymävuosi ratkaisee, ei kuukausi)
  • Opiskelija on Suomen kansalainen ja hänen kotikuntansa kuuluu Rajaseutu ry:n alueeseen.
  • Opiskelijan ja hänen perheensä taloudellinen tilanne on tiukka
  • Opintoapurahaa ei voi saada peräkkäisinä vuosina. Vuonna 2023 avustuksen saaneelle opiskelijalle ei myönnetä avustusta vuonna 2024
  • Vain yksi opiskelija samasta perheestä voi saada opintoapurahan hakuvuonna. Kuitenkin, jos täysi-ikäinen, opiskeleva sisarus asuu pysyvästi omillaan ja vastaa omasta taloudestaan täysin itsenäisesti, hän voi hakea opintoapurahaa kotona asuvan sisaruksen ohella.

Ensin lomake täytetään, tallennetaan ja lähetetään sähköisesti erillisessä hakulomakepalveussa. Sähköisen tallentamisen jälkeen lomake tulostetaan ja allekirjoitetaan sekä postitetaan kirjepostissa tarvittavien liitteiden (4 kpl) kanssa Rajaseutu ry:hyn. 

Hakemusta tai liitteitä ei voi lähettää sähköpostitse.

Hakemukseen pitää liittää neljä asiakirjaa

1. Ote väestötietojärjestelmästä eli vtj-ote (Digi-ja väestötietovirasto www.dvv.fi) 

  • Todistus kannattaa ottaa huoltajan nimellä siten, että lapset ovat todistuksessa mukana. Todistuksessa tarvittavat tiedot: perheen koko, vanhempien ja lasten henkilötiedot; kotikunta, syntymäkunta sekä kansalaisuus. Asiakirja tilataan Rajaseutu ry:n opintoapurahan hakua varten.

    Tilauksessa pitää aina mainita tilaajan nimi, syntymäaika, osoite ja puhelinnumero, otteelle tarvittavat tiedot (perheen koko, vanhempien ja lasten henkilötiedot; kotikunta, syntymäkunta ja kansalaisuus) sekä kertoa, että ote tarvitaan Rajaseutu ry:n opintoapurahahakua varten.

    Tilaathan todistuksen hyvissä ajoin ennen haun päättymistä, toimituksessa voi olla ruuhkaa. Todistus on aina maksullinen.

    Ote väestötietojärjestelmästä (vtj-todistus): otteen väestötietojärjestelmästä (vtj-todistus) voi tilata helpoiten Digi- ja väestötietoviraston valtakunnallisesta puhelinpalvelusta 0295 536 230 (arkisin klo 9 - 15). Puhelu ja jonotus maksavat soittajan oman operaattorin sopimuksen mukaisen paikallisverkko- ja matkapuhelinmaksun verran. Huomioithan, että tarvittavaa todistusta ei voi tilata itsepalveluna Digi- ja väestötietoviraston sähköisestä asiointipalvelusta eikä kyseessä ole elossaolotodistus, asukasluettelo tai sukuselvitys. .

  • Ote väestötietojärjestelmästä (vtj-todistus) on maksullinen (23 euroa). Älä tilaa kalliimpaa dokumenttia, yksi todistus riittää.

    2. Vuoden 2023 esitäytetty veroilmoitus varallisuustietoineen
  • Kopiot molempien vanhempien tai huoltajan vuoden 2023 esitäytetyistä veroilmoituksista, joista selviää tulojen lisäksi omaisuus eriteltynä. Jos hakijalla on ollut tuloja tai hän on yli 18-vuotias, myös hänen esitäytetty veroilmoituksensa liitetään hakemukseen. Esitäytettyä veroilmoitusta voi täydentää halutessaan vuoden 2023 verotuspäätöksellä. Verotustodistus ei riitä.
     
  • Jos vanhemmilla ei ole lainkaan tuloja, pyydetään selvittämään syy tilanteeseen.
     
  • Mikäli hakija on täysi-ikäinen, muuttanut pysyvästi omilleen ja vastaa täysin itsenäisesti taloudestaan, hakemuksen tiedot voi ilmoittaa ja lähettää liitteet vain omasta taloudestaan mukaan lukien mahdollinen av(i)opuoliso ja lapset. On kuitenkin suositeltavaa ilmoittaa myös vanhempien tulot.
     
  • Jos vanhemmat ovat eronneet, yksinhuoltajaksi merkitään se vanhempi, jonka luona lapsi asuu, vaikka vanhemmilla olisi yhteishuoltajuus. Muualla asuvan vanhemman tulot on kuitenkin ilmoitettava. Myös uusioperheestä pyydetään mainitsemaan.

3. Opiskelutodistus tai läsnäolotodistus

  • Opiskelutodistus oppilaitoksesta eli läsnäolotodistus, jonka saa oppilaitoksen kansliasta.

4. Kopio koulu- tai jaksotodistuksesta

  • Kopio hakijan viimeisestä koulu- tai jaksotodistuksesta (esim. opintosuoritusote, opintokortti tai peruskoulun päättötodistus), josta käy ilmi opintomenestys.

Postita ajoissa
Hakemus on postitettava Rajaseutu ry:hyn (Tunturikatu 6 A 19, 00100 Helsinki) viimeistään maanantaina 30.9.2023 (postileima). Puutteellisesti täytettyjä, liitteettömiä, vajain postimerkein varustettuja tai hakuajan päättymisen jälkeen postileimattuja hakemuksia ei käsitellä. Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti. Huomaathan, että hakemusta tai liitteitä ei voi lähettää sähköpostitse.

Opintoapurahahakemuksen lähettänyt opiskelija on velvollinen ilmoittamaan, mikäli opinnot keskeytyvät syyslukukauden aikana.

Apurahapäätökset tehdään joulukuun alussa, jolloin apurahojen saajat ovat selvillä. Maksupäivä kerrotaan Rajaseutu ry:n kotisivuilla. Apurahan saajille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti. Hakemuksia ja liitteitä ei palauteta.

Kunnat, joihin Rajaseutu ry:n opintoapurahoja myönnetään
Lappi: Enontekiö, Inari, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kittilä, Muonio, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Ranua, Rovaniemi, Salla, Savukoski, Simo, Sodankylä, Tervola, Tornio, Utsjoki, Ylitornio
Pohjois-Pohjanmaa: Kuusamo, Pudasjärvi, Taivalkoski, Vaala
Kainuu: Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi
Pohjois-Karjala: Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juukaa, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi
Kaakkois-Suomi: Imatra, Lappeenranta, Miehikkälä, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Virolahti

Lisätietoja: Rajaseutu ry, rajaseutu(a)rajaseutu.fi tai puh. 050 572 7622